Stressaako?

Viime aikoina on puhuttu paljon stressistä ja sen vaikutuksista. Huoli on ymmärretävää, koska yhä useampi kärsii ylikuormittumisen oireista. Pitkittyneellä stressireaktiolla on yhteys elimistön lievään tulehdustilaan, joka voi johtaa monenlaisiin ongelmiin. Ajattelin kirjoittaa lyhyesti omasta kohtaamisestani liialliseen stressiin.

Pari vuotta sitten olin loppu. Kaikki oli hyvin. Poikani näytti toipuvan täydellisesti edellisen kesän onnettomuudesta. Koiramme kävi varoittamatta häntä kasvoihin kiinni. Tilanne oli kaikinpuolin raskas. Ajattelin, että monet kestävät paljon pahempaakin. Olen verrannut muutenkin itseäni paljon muihin. Kärsin kaiken seurauksena plus synnynnäisenä ominaisuutena paniikkihäiriöstä, mikä on mielestäni täysin käsittämätöntä. Mielestäni monen ihmisen elämä on paljon haastavampaa kuin omani, eikä heidän elimistönsä virittäydy esimerkiksi kaupan kassalla äärimmäiseen hälytystilaan. Ymmärrys ei riittänyt, mutta silti en jaksanut. Päivittäin mietin, että miten ihmeessä muilla on voimia ja minulla ei.

Kävin töissä, mutta jouduin muutaman kerran lähtemään ovelta takaisin kotiin. Selkäni kipeytyi, ja pyöräilymatkan jälkeen jalat pettivät. Siitä seurasi hirvittävä itku, joka ei tahtonut loppua millään. Odotin kesää ja lomaa. Pari päivää ennen loman alkua sairastuin vatsatautiin. Tauti helpotti, mutta elimistö ei toiminut. Ruoka ei maistunut, mutta maha turposi ja tuntui oudolta. Pelkäsin jo vatsahaavaa. Olo vain paheni, vaikka oli loma. Säikyin kaikkea, sydän hyppäsi kurkkuun naapurin lasten kiljahduksista. Säikähdystä seurasi itku. Reagoin kuin olisin ollut pommituksen keskellä. Kaikki äänet ja valot tuntuivat liian voimakkailta, niihin väsyi.

Olen aina nauttinut liikunnasta, mutta tuolloin itku tuli niin lenkkipolulla kuin ruokapöydässäkin. Teki mieli potkia itsensä treenaamaan. Hirvittävä syyllisyyden tunne lamaannutti, vaikkei sille ollut mitään syytä. Häpesin tuntemuksiani: minun kuuluisi olla onnellinen. Oli täysin käsittämätöntä, että ”ei mitään hätää -kroppa” löi hanskat tiskiin. Näin myöhemmin, useiden terapiakäyntien jälkeen olen tajunnut, että omaan elämääni mahtuu paljon tapahtumia, joiden myötä elimistöni stressaantuminen on ihan oikeutettua. Sitä vain sopeutuu kaikkeen, mitä elämässään kohtaa. Ihminen selviytyy uskomattomista koettelemuksista, meidän elimistö on suunniteltu niin.

Stressi on meille ihmisille välttämätön keino selviytyä tiukoista ja vaarallisista tilanteista. Reaktio aktivoi sympaattisen hermoston, ja sitä kautta sydämen syke kiihtyy ja hengitys tihenee. Hetkellinen stressireaktio on meille hyödyllinen, koska se lisää elimistön toimintakykyä: lihaksisto aktivoituu, ja ajatus kirkastuu. Hetkellisessä stressitilanteessa kaikki suorittamisen kannalta epäoleellinen siirtyy taka-alalle, kuten kivut ja väsymys.

Minulla tuo reaktio jäi päälle. Viime aikoina on puhuttu paljon liian stressin vaarallisuudesta, ja ihan syystä. Tässä tarkoitan nimen omaan stressireaktion pitkittynyttä muotoa. Se syntyy tilanteesta, jolloin meidän voimavaramme eivät riitä käsittelemään kaikkia vaatimuksia ja haasteita. Nämä haasteet voivat olla ulkoisia, kuten jokin onnettomuus. Voimme myös itse kuormittaa elimistöämme esimerkiksi unen puutteella, kiireellä, liialla liikunnalla jne. Voisi sanoa, että stressireaktio jää ikään kuin kytemään kehoomme, jolloin elimistön normaalit toiminnot kärsivät. Stressaantunut elimistö on ohjelmoitu hengissä selviämiseen. Ei ole ollenkaan kummallista, ettei voimavaroja silloin ole esimerkiksi immuunipuolustukselle tai lihasten kasvattamiselle. Ylikuormittunut keho on todella usein este kehitykselle.

Monet kokevat, että liikunta on hyvä keino vähentää stressin oireita. Stressin ehkäisyyn sopii kaikki liikunta, josta seuraa hyvä ja virkistynyt olo. Pakonomainen liikunta tai liian kovatehoinen treeni kuitenkin pahentaa kehon kokonaiskuormitusta varsinkin, jos taustalla on jo valmiiksi stressaava arki. Tätä on yleensä vaikea ymmärtää, koska kunnon rääkki tuo niin hyvän fiiliksen. Liikunnan vaikutus elimistön stressitilaan ei ole aivan yksiselitteinen myöskään sen takia, että olemme kaikki erilaisia ja reagoimme tilanteisiin hyvin yksilöllisesti. Onkin hyvä aika ajoin pohtia ja kysellä itseltä, tuoko esimerkiksi treenaaminen elämään virkeyttä ja iloa, vai suorituspaineita ja huonoa omaatuntoa.

On vaarallista verrata itseään muihin. Silti teemme sitä jatkuvasti. Peilaamme itseämme nykyään yhä enemmän muiden ulkoiseen malliin. Esimerkiksi sosiaalinen media luo elämästä hyvin pintapuolisen kuvan. Vertaamme kokemuksiamme muiden kokemuksiin. Keräämme tavoitteita ja ihanteita muualta sen sijaan, että pohtisimme, mikä on juuri minulle tärkeää. Tunnemme helposti riittämättömyyttä, kun näemme muiden julkisivun. Näin kasaamme itsellemme taakan, jota emme jaksa kantaa.

Eri tilanteet, tapahtumat ja asiat sinänsä eivät aiheuta stressiä, vaan ne ovat aina yksilöstä riippuvaisia. Stressi syntyy meidän yksilöllisistä reaktioistamme tilanteisiin. Toiset reagoivat voimakkaammin niin iloon kuin suruun. Myös oma olotila vaikuttaa; esimerkiksi väsyneenä on vaikeampi sietää vastoinkäymisiä. Omien tuntemusten kuulostelu ei ole lainkaan pahasta, ja sille olisi hyvä antaa aikaa. Oman kehon viestejä voi opetella kuuntelemaan. Valitettavasti usein huomaamme kehon avunhuudot vasta, kun jotain pysäyttävää tapahtuu.

Itse kantapään kautta oppineena voin sanoa, että tie hyvään oloon lähtee armollisuudesta itseä ja muita kohtaan. Aina ei jaksa, eikä se haittaa. Kroppa toimii parhaiten, kun ravinto, liikunta ja lepo ovat tasapainossa, ja tekemisessä on ilo ja riemu mukana. Lepo ei tarkoita pelkästään unta eikä palautumista treeneistä, vaan myös sitä, että annetaan  mielen toipua rasituksesta. Kehomme on kuitenkin psykofyysinen kokonaisuus.

 

Uuteen vuoteen pitää aina asettaa tavoitteita. Ne rytmittävät mukavasti elämää, mutta kannattaa välillä pysähtyä kuuntelemaan itseä. Onko vuosi 2017 täynnä vaatimuksia vai mahdollisuuksia?

Iloa ja riemua vuoteen 2017!
Iida

1 reply
  1. Heli
    Heli says:

    Hienoa, että tuot rohkeasti esille kokemuksiasi. Usein ajattelemme, että vain itsellä on vastoin käymisiä. Mutta niin kuin me kaikki tiedämme, niin niitä on kaikilla . Ollaan armollisia itsellemme, mutta myös muille! Hyvää alkavaa vuotta ja tsemppiä ihan kaikille!!

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Robottitarkistus * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.